London is such an inspiration... part 2.

Lontoon matkamme tunnelmia vielä himppasen verran. Olkaapa hyvät. 

Perinteinen englantilainen aamiainen on tietenkin "must" Lontoon reissulla. Nämä kuvassa näkyvät ihanaiset rasvaa tihkuvat pommit nautittiin Wetherspoon-pubiketjun Surrey Docks-nimisessä pubissa Rotherhithen kaupunginosassa (185 Lower Road, Rotherhithe).

Majoituimme reissun ajan noilla suunnilla. Olen työskennellyt Lontoon suomalaisella kirkolla ammoisina aikoina, samoin kuin puolisoni, ja kirkkomme sijaitsee lähellä tuota pubia, siksi tuolla päin tulee aina pyörittyä. Wetherspoon on siitä loistava pubiketju, että se on varsin kilpailukykyinen erityisesti hinnoiltaan. Englantilainen aamiainen maksaa Wetherspoonin pubeissa ainoastaan £3.29 eli alle viisi euroa. Voin vakuuttaa, että tuolla kohtuullisen täyttävällä setillä pärjää piiitkälle iltapäivään...

Perinteiseen englantilaiseen aamiaiseen, "full English breakfastiin", kuuluu makkaroita, pekonia, valkoisia papuja tomaattikastikkeessa, paistettua munaa, grillitomaattia, "hash browns" eli friteeratut perunaröstit ja paahtoleipää. Joskus olen nähnyt paistetun portobello-sienenkin "full English" lautasella. Lisänä tarjotaan HP-kastiketta, sinappia, ketsuppia ja muita englantilaisten rakastamia maustekastikkeita.

Tuhti, tuhdimpi, tuhdein.

Kauniina sunnuntai-päivänä muutamien saari-ilmastolle tyypillisten raekuurojen ja tihkusateiden jälkeen suuntasimme ystäväporukalla The Shardiin, uuteen pilvenpiirtäjään, joka on kohonnut London Bridgen aseman liepeille. Uusi rakennus sijaitsee jokaisen kulinaristin unelman, Borough Marketin, ja kuuluisan juustokauppa Neil's Yardin tuntumassa, jotka ovat käymisen arvoisia paikkoja. Me päädyimme Shardiin silkasta mielenkiinnosta, olemme seuranneet sen rakentumista vuosien ajan. Jokaisella viime vuosiin sijoittuneella Lontoon visiitillä olemme huomanneet sen kasvaneen pala palalta. Nyt se on valmis! The Shard pitää sisällään toimistojen ja ravintoloiden lisäksi mm. Lontoon ensimmäisen "seitsemän tähden hotellin", Shangri-Lan, joka aukeaa toukokuun 6. päivä. Kysynpä vaan, mikä on seitsemän tähden hotelli? Luulin, että asteikko loppuu viiteen.

Jos haluaa käydä ihan ylhäällä, on maksettava lähes 30 punnan pääsymaksu, joten ajattelimme saavamme enemmän vastinetta rahalle, jos kävisimme ravintolassa ilmaiseksi tai juomien hinnalla ihailemassa maisemia. Ravintolat ovat rakennuksen puolessa välissä. Yrittäessämme sisään, vartija pysäytti meidät, ja totesi, että seurueemme nuorimman jäsenen valkoiset converset eivät vastaa tiukkaa pukukoodia, joka heillä on. Vartijan ilme oli näkemisen arvoinen, kun ystävämme totesi häneltä löytyvän siistit mokkanahkaiset nilkkurit laukustaan! Hän oli juuri ennen tapaamistamme ollut ostoksilla! "Let me see those shoes.", vartija vaati tiukalla äänensävyllä. Kengät olivat kuin olivatkin aivan siistit, joten kun ystävämme oli vaihtanut ne jalkaansa, vartijan ei auttanut muu, kuin päästää muuten hyvin "casual" seurueemme sisään...

Ravintolatunnelmaa ökyhintaan Shardissa, Thames virtaa alla

Niinhän siinä kävi, että meillä ei ollut varaa raottaa pörssejämme The Shardin ravintolassa, jossa kanakori "Chicken and chips" maksoi £65 ja tonnikalapihvistä olisi saanut pulittaa £125... Viskilasillinen (suomalaisittain puolikas annos eli 2 cl) maksoi £16 ja olutta ravintolasta ei saanut ollenkaan. Se olikin hyvä syy lähteä kävelemään, "oluttahan me tulimme sinne juomaan", ja jos heillä ei ole sitä tarjota, niin... ;)

Aikamme ihailimme maisemia, jotka olivat tietenkin henkeäsalpaavat, ja lähdimme vähin äänin pois tilaamatta mitään. Tiemme vei läheiseen The Rose-pubiin, jossa koko porukka sai mielettömän upeat pienpanimo-oluttuopposet yhden The Shardin viskiannoksen hinnalla.

Todistusaineistoa on: Näillä kengillä saimme astua The Shardiin...

Huolimatta brittiläisen ruokakulttuurin huonosta maineesta, Englanti on ruoan ystävän paratiisi. Valikoimat ruokakaupoissa, toreilla ja ravintoloissa ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Marketeissa on mielettömät valikoimat kaikenlaisia tuotteita ja kaikkea sellaista, mitä ei Suomesta saa, löytyy Lontoosta. Roudasin kotiin sarviapilan lehtiä, orzo-pastaa, mallasviinietikkaa ja aitoa shaoxing-viiniä sekä miriniä pulloittain... Kuten jossain postauksessani totesin, Suomessa myytävä mirin ei ole aitoa tavaraa, sitä voitaisiin myydä ainoastaan Alkossa (olisi suoranainen ihme, jos Alko ottaisi mirinin valikoimaansa). Englannissa saa myydä vahvaakin alkoholia kaupoissa, joten sieltä oli kätevä hankkia miriniä ruoanvalmistukseen. Chinatownissa tein löytöjä ja ostin muutamia astioita, mm. bambuhöyryttimet ja kiinalaiset keittolusikat aivan puoli-ilmaiseksi.

Pekingin ankat vilvoittelemassa ravintolan ikkunalla ja muutama grillikylki

Legendaarinen Chinatownin kiinalaista ruokaa tarjoava Wong Kei -ravintola on tunnettu törkeästä asiakaspalvelustaan. Vierailimme tuolla syömässä Crispy aromatic duckia, ja on myönnettävä, että paikka lunasti jälleen kerran kyseenalaisen maineensa. Asiakaspalvelun kukkanen jopa teki "ilmeen" seurueemme jäsenelle, joka hyväntahtoisesti kysyi kysymyksen. Eräs tarjoilija alkoi huutamaan minulle "You we´re there already!!", kun kysyin, missä WC sijaitsee. Viinipullo tuotiin avattuna pöytään, mutta sitä ei vaivauduttu kaatamaan laseihin. Ruoka oli hyvää ja seura ensiluokkaista, mutta palvelu tietenkin voisi olla hieman ystävällisempää.

Tower Bridge

Ystävälliseen palveluun näet tottuu jo muutamassa päivässä. Englanissa asiakaspalvelu on aivan toista luokkaa, kuin Suomessa. Tarjoilijat ottavat huomioon ja haluavat asiakkaansa parasta. Tämän huomaa varsinkin pubeissa. On sanottu: Pub on sama kuin sen omistajat. Jos omistaja on "kuspää", myös pubissa vierailu on huono kokemus. Tällainen pub ei tietenkään voi pärjätä pidemmän päälle.

Uusi löytömme oli Samuel Smithin panimon hedelmäoluet Yorkshiresta. Nam!

Oma "kotipubimme" The Angel Rotherhithessa on malliesimerkki pubista. Erinomaiset Samuel Smithin oluet ja siiderit, olohuonemainen olemus, hyvä ruoka ja ystävällinen, välitön henkilökunta muodostavat kombon, jota harvasta suomalaispubista löytää! Aivan upea, inspiroiva reissu on takana. Tästä riittää virtaa pitkälle kevääseen. Ainakin ehkä.

"Why, Sir, you find no man, at all intellectual, who is willing to leave London. No, Sir, when a man is tired of London, he is tired of life; for there is in London all that life can afford."
— Samuel Johnson

Lempparipubimme The Angelin pitäjä Pete vasemmalla ja puolisoni oikealla iloisissa tunnelmissa lähtöiltana