Raparperipannacotta

Raparperi on mahtavinta sesonkiruokaa ja juuri nyt se kasvaa aivan valtoimenaan meidän takapihalla. Jo muutamasta varresta saa ihanat maut jälkiruokiin ja miksei myös grilliin. Possun seurana raparperi on vailla vertaa. Yksi hyvä tapa hyödyntää raparperi on keittää siitä hillosokerin ja kanelitangon kanssa hilloke. Raparperi muhjuuntuu sopivan  hilloksi jo viidessä minuutissa, joten hillokkeen valmistus vie vain tovin, sen tekee aamupalalla vaikka kahvin tippuessa. Hilloke on ihanaa esimerkiksi jogurtin kera nautittuna tai vaikka paahtoleivän päälle sipaistuna.

Juhlavamman jälkiruoan hillokkeesta saa, kun sen päälle rakentaa panna cottan. Italiaksi "panna cotta" tarkoittaa keitettyä kermaa, se on eräänlainen kermahyydyke, jossa ideana on kuumentaa kerma makuaineiden ja liivatteen/muun hyydyttäjän kanssa ja sitten jäähdyttää se. Maku syvenee, kun raaka-aineet kuumennetaan, toisin kuin muissa hyydykkeissä, joissa ne jäävät pinnallisemmiksi.

Monia pannacottareseptejä kokeilleena totean, että tässä on makua vaikka muille jakaa, kiitos tuoreen raparperin ja valkosuklaan (joka jää yleensä kaupan hyllyyn, liian imelää minun makuuni, mutta tässä jälkkärissä valkosuklaa antaa täydellisyyttä hipovan makunautinnon).

Raparperipannacotta 
5 annosta


Hilloke:

• 250 g raparperia
•  tilkkanen vettä
• 1 dl hillosokeria
• kanelitanko

Pannacotta:

• 2 dl maitoa
• 130 g valkosuklaata
• kanelitanko
• 3 liivatelehteä
• 2 dl kermaa

Paloittele raparperin varret kattilaan, lisää tilkka vettä ja kanelitanko. Kun raparperit höyryävät, lisää hillosokeri ja keitä viisi minuuttia. Anna jäähtyä, nappaa kanelitanko pois ja jaa annosmaljojen pohjalle.

Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Kuumenna maito ja kanelitanko, sulata paloiteltu suklaa maitoon. Purista liivatelehdet liiasta vedestä ja liuota ne kuumaan suklaaseokseen. Anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja sekoita se jäähtyneen seoksen joukkoon. Kaada seos annosmaljoihin raparperihillokkeen päälle. Anna hyytyä kylmässä vähintään 2 tuntia, mieluummin hieman pidempäänkin.

Koristele mansikoilla, mikäli on tuoreiden mansikoiden aika. Not yet, not yet.

Juomasuositus: 

Erinomainen, kuiva ja tämän jälkiruoan väriinkin sopiva vaaleanpunainen kuohuviini Espanjasta:
Freixenet Cordon Rosado Brut, 9,88 eur. Myös pikkolopullossa.

Ruokapöydässä kuultua:

-Eiks tätä muka oo lisää??
-Mä haluun lisää!
-Saanko ottaa sun kupista??

Voileipäkakkua "texmex"-henkisesti

Juhlakauden lähestyessä moni miettii, mitä tarjoaisi omissa juhlissaan. Yksi mahdollisuus on tarjota suolaisena vaihtoehtona voileipäkakkua.

Voileipäkakku on monelle kauhistus ja monelle suuri inspiraation lähde. Minä lukeudun nykyään jälkimmäiseen kansanosaan. Muistan itsekin inhonneeni voileipäkakkua, kun luulin sen tarkoittavan  tympeää kuivaa valkoista vuokaleipää reilulla majoneesilla ja nuupahtaneella tillillä koristeltuna. Mahdollisuuksien mukaan vieläpä kuumassa auringonpaisteessa huoneenlämpöisenä nautittuna. Sitten sain kerran ystävän tupaantuliaisissa niin hyvää itse tehtyä voileipäkakkua, ja se muutti käsitykseni koko konseptista. Olen sen jälkeen tehnyt lasten syntymäpäiville ja muihinkin tilaisuuksiin nuo ihanaiset suolaiset itse.

Voileipäkakun kokoaminen on kuin terapeuttista palapeliä. Helppoa kuin heinänteko. Sen kun vain latoo aineksia päällekkäin. Kostuttaminen on voileipäkakussa se kinkkisin homma. Mikään ei ole kamalampaa kuin kuiva voileipäkakku, jota ei pysty leikkaamaan kakkulapiolla, vaan se on ikään kuin "sahattava" paloiksi. Eli kehotan laittamaan reilusti vaan kostuketta, itselläni on ollut tapana käyttää lihalientä. Silikonisella grilli/pullasudilla on kätevin kostuttaa, siitä ei ainakaan irtoa karvoja, kuten välillä tuntuu muista pullasudeista irtoavan. Olisi inhottavaa löytää pullasudin karva voileipäkakkusiivusta. Lempikostukkeeni on lihaliemi, sillä se antaa reilusti makua koko kakkuun. Sitruunamehu/vesi-kostuke ei ole mistään kotoisin, se vain vetistää kakun. Kakku kannattaa aina täyttää päivää ennen juhlia ja koristella vasta samana aamuna.

Olen useimmiten tehnyt voileipäkakut joko paahtoleivästä tai sitten Fazerin "Laivurin vaakaviipaleet"-nimisestä tummasta tai vaaleasta vuokaleivästä, jota myydään mm. Fazerin Ulvilan leipomon myymälässä. Sitä ei saa ainakaan Porin suunnalla mistään muualta. Korjatkaa, jos olen väärässä. Laivurin viipaleita on uskomattoman helppo käyttää voileipäkakkuun, sillä viipaleet ovat megakokoisia. Makukaan ei ole lainkaan hassumpi. Samalla ostan usein Ulvilan leipomosta täytekakkuihin pohjat, kääretorttulevyä saa ostaa sieltä usein pilkkahintaan.

Voileipäkakku ruokalajina on hyvin, hyvin kaukana Teksasista saati Meksikosta... Siksi on mielestäni vääryys käyttää noita kolmea sanaa samassa lauseessa. Parempaakaan nimeä en silti keksinyt. Netissä liikkuu kummallinen versio tästä voileipäkakusta, johon tulee kaupan valmista guacamolea, joka ei ole avokadoa nähnytkään ja juustodippiä, jossa on vähemmän aitoa juustoa kuin juustonaksussa. Olen hakenut innoitusta tähän kakkuun noista ohjeista, mutta säveltänyt tapani mukaan jääkaapin sisällön ja mielihalujeni mukaan.

Kakusta riittää hyvin 20:lle hengelle

Texmex-voileipäkakku

• 3 pkt täysjyvävuokaleipää/paahtoleipää (n. 1,5 kg) 

täyte 1:

• 550 g broilerin filettä
• 1 pss tacomaustetta
• 1 prk valmista salsakastiketta (käytin mild-versiota, koska kyseessä oli lapsen syntymäpäiväjuhlat)
• 200 g chili-paprika-tuorejuustoa

täyte 2:

• 3 isoa avokadoa
• 1 limen mehu
• 2 suippopaprikaa
• 200 g maustamatonta tuorejuustoa
• suolaa ja mustapippuria
• silolehtipersiljaa

• n. 4 dl lihalientä kostutukseen 

päälle

• notkistettua tuorejuustoa
• rasiallinen miniluumutomaatteja
• jääruukkusalaattia
• kurkkua
• lime-viipaleita
• maissilastuja

Tee ensin täytteet valmiiksi.

Täyte 1: Paista broilerin fileet pannulla pienessä määrässä öljyä. Mausta tacomausteella. Anna jäähtyä ja hienonna veitsellä pieneksi silpuksi.Yhdistä broilerit ja täytteen muut ainekset.

Täyte 2: Muussaa avokadot haarukalla soseeksi tai tee sama blenderillä. Leikkaa paprikat pieniksi kuutioiksi. Yhdistä kaikki täytteen ainekset.

Tämän jälkeen leikkaa leivistä reunat pois. (Ylijääneet reunat voi vaikka kuivattaa ja jauhaa korppujauhoiksi.) Ota tukeva leikkuulauta ja vuoraa se leivinpaperilla. Lado leipiä laudalle 3x3 tiiviisti vierekkäin. Yhteen kerrokseen tulee siis 9 leipää. Kostuta alin kerros ja levitä ohut kerros ykköstäytettä leiville. Sitten uusi leipäkerros, kunnon kostutus ja kakkostäytettä. Vuorottele täytteitä kunnes ne ja leivät loppuvat. Muista kostuttaa päällimmäinenkin leipäkerros. Kääri kakku kelmuun ja laita yöksi jääkaappiin, voit asettaa halutessasi esim. leikkuulaudan ja pari maitotölkkiä sen päälle painoksi.

Ennen tarjoilua koristele kakku. Notkista tuorejuusto kulhossa haarukalla. Jos se tuntuu liian paksulta, laimenna maidolla. Voitele kakku tuorejuustolla kauttaaltaan. Asettele nacho-lastuja reunoille. Sen jälkeen jääruukkusalaattia reunoille reilusti, sitten tomaatit, kurkut, paprikat ja limeviipaleet. Säilytä kylmässä tarjoiluun asti.

Lammas-shoarma

Kristus nousi kuolleista. Totisesti nousi!

Pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein juhla ja sitä vietettiin meidän perheessä perinteiseen tapaan ruoalla juhlistaen. Lammasta täytyy aina olla, tänä vuonna se olikin hieman erilaisessa muodossa kuin aiempina vuosina. Tämä olikin paras versio, jota olen kuuna päivänä tehnyt. Tein Lontoosta ostamastani Yotam Ottolenghin ja Sami Tamimin "Jerusalem"-keittokirjasta löytyvää lammas-shoarmaa, tai shawarmaa, miten sitä haluakaan nimittää. Shoarma on perinteistä lähi-idän ruokaa, pyörivässä vartaassa tiiviisti pakattua, mureaa lampaanlihaa, josta leikataan ohuita siivuja kebabin tapaan. Paisti on erinomainen ruhonosa shoarmaan, ja ennen pääsiäistä uusiseelantilaista lampaanpaistia sai varsin huokeaan seitsemän euron kilohintaan. Olen muokannut reseptiä oman maun mukaan, mutta inspiraatio on siis kotoisin "Jerusalemista". (Moni muukin viime viikkoina kokkailtu ateria on lähtöisin tuosta ihanasta keittokirjasta.)

Lammas-shoarma

• 2 tl murskattuja mustapippureita
• 1 tl kardemummaa
• 1 tl fenkolinsiemeniä
• 1 rkl juustokuminaa
• 1 tl kanelia
• ½ tl muskottipähkinää
• ½ tl jauhettua inkivääriä
• 1 rkl paprikaa
• 1 rkl Maldon-merisuolaa
• 25 g tuoretta, raastettua inkivääriä
• 5 murskattua valkosipulin kynttä
• 40 g tuoretta korianteria silputtuna, myös varret
• vajaa 1 dl sitruunan mehua
• noin 1 dl öljyä (käytin maapähkinäöljyä)
• noin 2,3 kg luutonta lampaanpaistia

Jos lammas on jäässä, sulata hitaasti jääkaapissa täysin.

Paahda ensimmäiset viisi maustetta kuivalla pannulla, kunnes tunnet niiden aromin nenässäsi. Varo polttamasta niitä! Lisää kuumalla pannulle muskotti, inkivääri ja paprika ja kuumenna nekin. Sekoita mausteet ja loput ainekset (lammasta lukuunottamatta) marinadiksi.

Tee paistiin parin sentin viiltoja puukolla joka puolelle, jotta marinadi imeytyisi. Laita paistovuokaan ja hiero marinadi hyvin lampaaseen. Peitä foliolla, laita jääkaappiin ja jätä yön yli marinoitumaan.

Kuumenna uuni 160-170 asteeseen. Laita lammas uuniin rasvapuoli ylöspäin ja paista uunista riippuen noin viisi tuntia, kunnes liha on täysin mureaa ja kypsää, lähes revittävää. Kolmenkymmenen minuutin paistamisen jälkeen lisää 1,5 dl kiehuvaa vettä pannulle. Sivele lammas nesteellä noin tunnin välein, jotta se ei kuivu. Lisää vettä niin, että pannun pohjalla on aina noin ½ senttimetrin kerros nestettä. Viimeisten kolmen tunnin ajaksi peitä lammas foliolla, jotta pinta ei palaisi.

Ota uunista ja kääri tiukkaan folioon. Anna levähtää puolisen tuntia ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

ahnas käsi jo ottamassa lihaa...

Lampaan lisäksi tarjolla oli jogurttikastiketta ja couscoussalaattia. Perinteisempää linjaa edustivat juhlapöydän "pakolliset" eli valkosipuliperunat, keitetyt perunat, maailman paras Merimestan matjes-tyylinen silli ranskankermakastikkeella, kylmäsavulohi ja raikas vihersalaatti fetajuustolla ja verkkomelonilla. Oli kyllä niin herkullista, että oksat pois. Pääsiäislimppua ja saaristolaislimppua vielä voin kera, niin ei ateriasta paljoa puutu. Jälkkäriksi oli mämmiä ja äitini tekemää pashaa.

Ooh, täydellistä!

 

 
Automusiikiksi oli puolisoni jäljiltä kuin vahingossa valikoitunut gospelbändi Terapian "Hullut nuoruuden päivät"-kokoelmalevy ja pääsiäisen aikaan kuuntelin autossa "Ystävä viaton"-nimistä kappaletta. Pääsiäisen sanoma oli kauniisti tiivistettynä yhteen biisiin.



"Aikaisen aamun usva, suurten metsien tuoksu,
huomen väreillä leikkii, valo vielä odottaa.
Pian taivaanrannan takaa suuri aurinko nousee,
kalmat varjojen yön taakse jää, herää maa.

On uuden alun ihme, puro kirkkaana virtaa.
On pysähtynyt aika, vielä hetken odottaa.
On ikuinen monumentti, jota horjumaan ei saa.
Sen luokse kaikki päättyy ja sen luota alkaa."

Porsaankyljykset omena-inkiväärikastikkeella sekä "rotmos"

Photo by A

Porsaankyljykset on ruokalaji, josta tulee ehdottomasti lapsuus mieleen. Possunkyljykset olivat meidän kotona tuttua ja herkullista viikonloppuruokaa. Äiti paistoi kyljykset uunissa ihanan mureiksi ja ne syötiin usein perunamuusin kera.

Ostin taannoin Korpelan tehtaanmyymälästä Kankaanpäästä edullisia porsaankyljyksiä ja viikonloppuna laitoin niistä päivällistä. Maustoin ne omenalla ja tuoreella inkiväärillä, tutuilla possun kaveriksi sopivilla mausteilla. Suussa sulavaa, täyteläistä viikonloppuruokaa parhaimmillaan!


Porsaankyljykset omenalla-inkiväärikastikkeella
4-6:lle

•  4-6 porsaankyljystä
• suolaa ja mustapippuria
• 2 rkl voita
• reilusti soijakastiketta
• 2 kuorittua ja viipaloitua omenaa
• 3 pientä sipulia
• 4 valkosipulinkynttä
• 3 dl vettä
• 1 dl fariinisokeria
• pala tuoretta inkivääriä
• 1 rkl riisiviinietikkaa
• suolaa ja mustapippuria

Leikkaa kyljysten reunaan pieni lovi esim. saksilla, jotta ne eivät käpristy uunissa. Ruskista kyljykset kevyesti voissa paistinpannulla. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Pane kyljykset uunivuokaan ja kaada päälle soijakastike. Anna maustua hetki.

Kuumenna voita paistinpannulla ja lisää viipaloidut omenat, lohkotut sipulit ja paloitellut valkosipulinkynnet. Anna niiden pehmetä muutama minuutti, lisää sitten neste ja mausta kastike fariinisokerilla, raastetulla inkiväärillä ja lopuilla aineksilla. Anna hautua noin 15 min.

Kaada valmis kastike kyljyksille ja kypsennä niitä 175-asteisessa uunissa noin 45 min.




 ***

Kyljysten seuraksi tein "rotmosin" eli juuresmuusin. "Rotmos" on taasen puolisoni lapsuusjuttu, joka oli minulle vieras ennen 22 ikävuotta. Se onkin jäänyt pysyvästi perheemme ruokalistalle. Rotmosiin laitetaan milloin mitäkin, aina perunaa ja porkkanaa, joskus lanttua tai palsternakkaa. Tällä kertaa yhdistelmänä toimi peruna-porkkana-palsternakka. Sipuli ja valkosipuli sopivat rotmosiin kuin nenä päähän. Ja sattumia saa jäädä, ne on laiffii...

Rotmos eli juuresmuusi
4-6:lle

• n. 10 perunaa
• 2-3 porkkanaa
• 2 palsternakkaa (200 g)
• (lanttua, sipulia, valkosipulia...)
• puoli pakettia voimakasta Koskenlaskija-sulatejuustoa
• ½ dl tai maun mukaan kuumaa maitoa
• valkopippuria ja suolaa

Laita reilusti vettä kattilaan ja mausta se suolalla. Kuori juurekset, laita perunat kokonaisina ja muut juurekset isoina paloina kattilaan. Anna kiehua hiljalleen 20-30 min tai kunnes juurekset ovat kypsiä ja sopivan pehmeitä. Kaada keitinliemi huolellisesti pois ja anna juuresten höyrystyä hetken kattilassa kannen alla. Soseuta juurekset perunasurvimella tai sähkövatkaimella. Itse tykkään käyttää sähkövatkainta, jos perunat ovat jauhoisia, mutta survinta siinä tapauksessa, jos perunat ovat kiinteitä ja on riski, että niistä tulee liisteriä liialla vatkaamisella. Up to you. Lisää Koskenlaskija nokareina ja sekoita huolellisesti, lisää kuuma maito ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Paras osio on vasta tulossa, eli survimen tai sähkövatkaimen lankavatkainten nuoleminen. Tästä meillä ainakin kiistellään.

Ruokajuomasuositus: Ihanan täyteläinen yhdeksän euron punaviini Portugalista, Proeza 2010
 
Ruokapöydässä kuultua:


-Onks tää tavallist muusii mukamas?
-Omppu o hyvää.
-Saaks mä nuolla kauhan?

London is such an inspiration... part 2.

Lontoon matkamme tunnelmia vielä himppasen verran. Olkaapa hyvät. 

Perinteinen englantilainen aamiainen on tietenkin "must" Lontoon reissulla. Nämä kuvassa näkyvät ihanaiset rasvaa tihkuvat pommit nautittiin Wetherspoon-pubiketjun Surrey Docks-nimisessä pubissa Rotherhithen kaupunginosassa (185 Lower Road, Rotherhithe).

Majoituimme reissun ajan noilla suunnilla. Olen työskennellyt Lontoon suomalaisella kirkolla ammoisina aikoina, samoin kuin puolisoni, ja kirkkomme sijaitsee lähellä tuota pubia, siksi tuolla päin tulee aina pyörittyä. Wetherspoon on siitä loistava pubiketju, että se on varsin kilpailukykyinen erityisesti hinnoiltaan. Englantilainen aamiainen maksaa Wetherspoonin pubeissa ainoastaan £3.29 eli alle viisi euroa. Voin vakuuttaa, että tuolla kohtuullisen täyttävällä setillä pärjää piiitkälle iltapäivään...

Perinteiseen englantilaiseen aamiaiseen, "full English breakfastiin", kuuluu makkaroita, pekonia, valkoisia papuja tomaattikastikkeessa, paistettua munaa, grillitomaattia, "hash browns" eli friteeratut perunaröstit ja paahtoleipää. Joskus olen nähnyt paistetun portobello-sienenkin "full English" lautasella. Lisänä tarjotaan HP-kastiketta, sinappia, ketsuppia ja muita englantilaisten rakastamia maustekastikkeita.

Tuhti, tuhdimpi, tuhdein.

Kauniina sunnuntai-päivänä muutamien saari-ilmastolle tyypillisten raekuurojen ja tihkusateiden jälkeen suuntasimme ystäväporukalla The Shardiin, uuteen pilvenpiirtäjään, joka on kohonnut London Bridgen aseman liepeille. Uusi rakennus sijaitsee jokaisen kulinaristin unelman, Borough Marketin, ja kuuluisan juustokauppa Neil's Yardin tuntumassa, jotka ovat käymisen arvoisia paikkoja. Me päädyimme Shardiin silkasta mielenkiinnosta, olemme seuranneet sen rakentumista vuosien ajan. Jokaisella viime vuosiin sijoittuneella Lontoon visiitillä olemme huomanneet sen kasvaneen pala palalta. Nyt se on valmis! The Shard pitää sisällään toimistojen ja ravintoloiden lisäksi mm. Lontoon ensimmäisen "seitsemän tähden hotellin", Shangri-Lan, joka aukeaa toukokuun 6. päivä. Kysynpä vaan, mikä on seitsemän tähden hotelli? Luulin, että asteikko loppuu viiteen.

Jos haluaa käydä ihan ylhäällä, on maksettava lähes 30 punnan pääsymaksu, joten ajattelimme saavamme enemmän vastinetta rahalle, jos kävisimme ravintolassa ilmaiseksi tai juomien hinnalla ihailemassa maisemia. Ravintolat ovat rakennuksen puolessa välissä. Yrittäessämme sisään, vartija pysäytti meidät, ja totesi, että seurueemme nuorimman jäsenen valkoiset converset eivät vastaa tiukkaa pukukoodia, joka heillä on. Vartijan ilme oli näkemisen arvoinen, kun ystävämme totesi häneltä löytyvän siistit mokkanahkaiset nilkkurit laukustaan! Hän oli juuri ennen tapaamistamme ollut ostoksilla! "Let me see those shoes.", vartija vaati tiukalla äänensävyllä. Kengät olivat kuin olivatkin aivan siistit, joten kun ystävämme oli vaihtanut ne jalkaansa, vartijan ei auttanut muu, kuin päästää muuten hyvin "casual" seurueemme sisään...

Ravintolatunnelmaa ökyhintaan Shardissa, Thames virtaa alla

Niinhän siinä kävi, että meillä ei ollut varaa raottaa pörssejämme The Shardin ravintolassa, jossa kanakori "Chicken and chips" maksoi £65 ja tonnikalapihvistä olisi saanut pulittaa £125... Viskilasillinen (suomalaisittain puolikas annos eli 2 cl) maksoi £16 ja olutta ravintolasta ei saanut ollenkaan. Se olikin hyvä syy lähteä kävelemään, "oluttahan me tulimme sinne juomaan", ja jos heillä ei ole sitä tarjota, niin... ;)

Aikamme ihailimme maisemia, jotka olivat tietenkin henkeäsalpaavat, ja lähdimme vähin äänin pois tilaamatta mitään. Tiemme vei läheiseen The Rose-pubiin, jossa koko porukka sai mielettömän upeat pienpanimo-oluttuopposet yhden The Shardin viskiannoksen hinnalla.

Todistusaineistoa on: Näillä kengillä saimme astua The Shardiin...

Huolimatta brittiläisen ruokakulttuurin huonosta maineesta, Englanti on ruoan ystävän paratiisi. Valikoimat ruokakaupoissa, toreilla ja ravintoloissa ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Marketeissa on mielettömät valikoimat kaikenlaisia tuotteita ja kaikkea sellaista, mitä ei Suomesta saa, löytyy Lontoosta. Roudasin kotiin sarviapilan lehtiä, orzo-pastaa, mallasviinietikkaa ja aitoa shaoxing-viiniä sekä miriniä pulloittain... Kuten jossain postauksessani totesin, Suomessa myytävä mirin ei ole aitoa tavaraa, sitä voitaisiin myydä ainoastaan Alkossa (olisi suoranainen ihme, jos Alko ottaisi mirinin valikoimaansa). Englannissa saa myydä vahvaakin alkoholia kaupoissa, joten sieltä oli kätevä hankkia miriniä ruoanvalmistukseen. Chinatownissa tein löytöjä ja ostin muutamia astioita, mm. bambuhöyryttimet ja kiinalaiset keittolusikat aivan puoli-ilmaiseksi.

Pekingin ankat vilvoittelemassa ravintolan ikkunalla ja muutama grillikylki

Legendaarinen Chinatownin kiinalaista ruokaa tarjoava Wong Kei -ravintola on tunnettu törkeästä asiakaspalvelustaan. Vierailimme tuolla syömässä Crispy aromatic duckia, ja on myönnettävä, että paikka lunasti jälleen kerran kyseenalaisen maineensa. Asiakaspalvelun kukkanen jopa teki "ilmeen" seurueemme jäsenelle, joka hyväntahtoisesti kysyi kysymyksen. Eräs tarjoilija alkoi huutamaan minulle "You we´re there already!!", kun kysyin, missä WC sijaitsee. Viinipullo tuotiin avattuna pöytään, mutta sitä ei vaivauduttu kaatamaan laseihin. Ruoka oli hyvää ja seura ensiluokkaista, mutta palvelu tietenkin voisi olla hieman ystävällisempää.

Tower Bridge

Ystävälliseen palveluun näet tottuu jo muutamassa päivässä. Englanissa asiakaspalvelu on aivan toista luokkaa, kuin Suomessa. Tarjoilijat ottavat huomioon ja haluavat asiakkaansa parasta. Tämän huomaa varsinkin pubeissa. On sanottu: Pub on sama kuin sen omistajat. Jos omistaja on "kuspää", myös pubissa vierailu on huono kokemus. Tällainen pub ei tietenkään voi pärjätä pidemmän päälle.

Uusi löytömme oli Samuel Smithin panimon hedelmäoluet Yorkshiresta. Nam!

Oma "kotipubimme" The Angel Rotherhithessa on malliesimerkki pubista. Erinomaiset Samuel Smithin oluet ja siiderit, olohuonemainen olemus, hyvä ruoka ja ystävällinen, välitön henkilökunta muodostavat kombon, jota harvasta suomalaispubista löytää! Aivan upea, inspiroiva reissu on takana. Tästä riittää virtaa pitkälle kevääseen. Ainakin ehkä.

"Why, Sir, you find no man, at all intellectual, who is willing to leave London. No, Sir, when a man is tired of London, he is tired of life; for there is in London all that life can afford."
— Samuel Johnson

Lempparipubimme The Angelin pitäjä Pete vasemmalla ja puolisoni oikealla iloisissa tunnelmissa lähtöiltana

London is such an inspiration... part 1.

Cider and black.

Palajan aina Lontooseen, kun vain mahdollista. Näppärät lentoyhteydet, kielen tuttuus, kansainvälinen ilmapiiri... siinä kohteessa on pelkkiä parhaita puolia! Rakastan Lontoon sykettä, joka antaa aina uutta ajateltavaa ja koettavaa.

Lähdimme pidennetylle viikonlopulle Lontooseen kaksistaan puolisoni kanssa viime viikonloppuna. Lapset jäivät hyvää hoitoon koti-Suomeen. Haluan jakaa kanssanne muutamia mahtis-vinkkejä syömiseen ja juomiseen Lontoossa.

 Sushi-lounas Kulu Kulussa

Sohossa ei ole vaikeaa löytää japanilaista ruokaa. Sushi- ja ramen-paikkoja on joka nurkalla, joten oli suoranainen ihme, että osuimme tällaiseen huippupaikkaan ensi yrityksellä! Hassu nimi tietenkin herätti huomiomme. Kulu Kulu (76 Brewer Street) it is. Sushi oli tuoretta ja valikoima oli hyvä. Sushit tulivat keittiöstä liukuhihnalla ruokailijoiden eteen ja kaikilla lautasilla oli oma värikoodinsa ja hintansa, parista punnasta ylöspäin.

Upeaa california-sushia vaatimattomaan kolmen punnan hintaan.

Asahi-olut oli myös edullista ja ruokailijoille tarjottiin ilmaiseksi vihreää teetä.
Sano "Kyllä!" Kulu Kululle!

Raikas salaatti vei kielen mennessään.

Omnomnomnom

Summa näistä viidestä lautasesta oli vajaa 16 puntaa.

Gastropub-meininkiä Tooley Streetin Kings Armsissa

Eräänä päivänä söimme pubilounasta Kings Arms-nimisessä pubissa lähellä Tower Bridgeä (251 Tooley Street). Minulle on muodostunut jo perinteeksi nauttia vanha kunnon fish and chips-annos aina Lontoossa käydessäni. Kings Arms tarjosi erinomaisen vaihtoehdon kunnon guinness-leivityksineen ja "mushy peas"eineen päivineen! Annos oli tietenkin rakennettu paperin päälle, kuten "ennen wanhaan". Puoliso söi juustohampurilaisen, joka sekin oli oikein maittava.

Älkää kertoko mulle tämän kalorimäärää! En halua tietää.

Annos tietenkin huuhdeltiin alas kunnon pinteilla. Piripintaan täytetyillä, kuinkas muutenkaan.

Ah onnea! Kevät ja aurinko! Ja Lontoo!

Sunnuntain intialainen päivällinen Bengal Clipperissä

Sanotaan, että curry on englantilaisten toinen kansallisruoka. Intialainen ruoka saapui maahan jo varhain, ja ensimmäinen curry-house avattiin 1800-luvun alussa. Esimerkiksi kuuluisa aamiaisruoka "kedgeree" on saanut vaikutteita Intiasta.

Jos haluaa syödä sunnuntai-iltapäivänä vatsansa täyteen ihanaa intialaista ruokaa vähällä rahalla, kannattaa suunnata Tower Bridgen vieressä (11-12 Cardamom Buildings, Shad Thames) sijaitsevaan Bengal Clipperiin. Siellä tarjotaan aivan mielettömän upea noutopöytä sunnuntaisin vaatimattomaan £8,75 hintaan. Talo tarjoaa autenttisista, koristeellisista kupariastioista mahtavaa naan-leipää, rapeita poppadumeja, mango- ja limechutneyta, salaattia, kolmea eri kasvisruokaa, yhtä kana- ja yhtä lammasruokaa sekä paria eri alkuruokaa (kasvispakoraa ja tandoori-kanavartaita). Kaikki ruoat olivat maukkaita. Ravintola on siisti ja valkoiset liinat on tärkättyinä pöydissä, kuten kunnon intialaisessa kuuluukin olla. Kankaiset lautasliinat oli taiteltu laivan muotoon, kuten teemaan sopii. A'la carte-menun tai arkilounaan tasokkuudesta en osaa sanoa, mutta perjantaina lounasaikaan tästä ohi kulkiessamme, paikka oli aivan täynnä. Suosittelemme!

Alkupalapöydän antia

Matka jatkuu seuraavassa osassa... 

Dijon-lohta uunissa ja fenkoli-omenasalaattia

photo by E

Tässä maailman helpoin ohje uunilohelle. Ja on niin maistuvaa, että voisin tehdä vaikka joka viikko. Nyt kun kirjolohi on pois pannasta ja mainittu vihreällä listalla WWF:n kalaoppaassa , sitäkin kelpaa ostaa, kilohintakaan ei tarjouksessa päätä huimaa. Vielä kun ostaa täysin fileoituna, niin helpommaksi ei voisi mennä. Lohi on niin rasvainen kala, että ei vaadi ollenkaan nestettä mehevään kypsennykseen.

Poistan nykyisin aina uunilohesta nahan seuraavassa ohjeessa mainitulla yksinkertaisella tavalla. Näin se on mukavampi syödä, mitään nahanpaloja ei jää vuokaan, ja vuoassa on vain "täyttä tavaraa". Suomuja ei kurkista mistään. Nahka irtoaa kuin itsestään, kun kalaa on paistanut nahkapuoli ylöspäin kuumassa uunissa hetkisen aikaa.

Dijon-lohta uunissa

• n. 0,6- 1 kg kirjo-tai merilohifileetä
• merisuolaa
• reilusti dijon-sinappia
• tuoretta tilliä

Ripottele suolaa lohelle. Laita uunivuokaan/leivinpaperilla vuoratulle pellile nahkapuoli ylöspäin. Paista 225 c uunissa noin 10 minuutin ajan. Nosta filee pois uunista ja nyppäise haarukalla (tai sormilla...) nahka pois. Tähän tapaan:

Suolaa nyt tämäkin puoli lohesta. Levitä reilusti, useita ruokalusikallisia, dijon-sinappia fileen päälle. Ripottele sinapin päälle vielä tuoretta tilliä ja laita sitten koko komeus uuniin (200 asteeseen noin 20 minuutiksi).

Uunista tultua hunnuta lohi tuoreella tillillä halutessasi. Tarjoa esimerkiksi perunasoseen ja raikkaan salaatin kera. Tai oikeastaan, tarjoa minkä vaan kera. Aina yhtä hyvää!

Itse tein tähän kylkeen pienen salaatin fenkolista, joka kökötti yksinäisenä jääkaapissa, ja appelsiinista, joka oli jo paremmat päivänsä nähnyt, mutta silti mehukas. Nuo kaksi sopii yhteen kuin paita ja peppu! Omena täydensi raikasta salaattia.

photo by E

Fenkoli-omenasalaatti

• 1 fenkoli
• 1 omena
• 1 appelsiini
• suolaa ja pippuria

Ota pois fenkolin uloin, puinen osa. Siivuta ohuiksi viipaleiksi sekä fenkoli että kuorittu omena. Käytä fenkolista myös vihreä varsiosa. Purista appelsiinista mehut. Sekoita kulhossa fenkoli- ja omenasiivut sekä appelsiinin mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Vietnamilainen broileri-minttusalaatti

 

Tämä on ollut vakiorepertoaarissani jo todella pitkään raikkaiden salaattien ja biletarjottavien osilta. Kyseessä on ikään kuin coleslaw'n eli kaalisalaatin vietnamilainen vastine. Nigellan "Syötävän hyvää"-kirjasta kopioidussa salaatissa on oikestaan pelkkiä plussia: Se säilyy melko pitkään jääkaapissa, se on edullinen ja mikä tärkeintä, se on niin koukuttavan hyvää, että sitä voisi vaan ahmia kitaansa. Eikä siihen kyllästy juuri lainkaan!

Joskus hoksaan kaupan "herkkutiskin" valmiiksi grillatut broilerinkoivet ja hätäpäissäni, nälissäni turvaudun kuumaan broileriin rapisevassa foliopussissa. Useimmiten mieleni tekisi olla luolanainen ja hotkia yhden euron koipi saman tien napaan, mutta joskus pystyn vastustamaan mielitekoa ja vienkin koiven kotiin. Silloin valmistan tätä salaattia ja täten pienestä broilerinkintusta riittää koko perheelle ja mikseipä naapureillekin!

Jos jääkaapissa on tähteeksi jäänyt paistettu broilerinrinta, se käy tähän yhtä hyvin. Jos teen tätä isoihin juhliin, ostan kokonaisen grillatun broilerin ja viisinkertaistan kaikki muutkin ainekset. Silloin annan Kenwoodin hoitaa raastamisen, ja "anopinrauta" saa huilata. Kuvan paksut suikaleet on leikattu laiskasti veitsellä, mutta se ei ole ensisijainen vaihtoehto tämän hienontamiseen. Raastaminen olisi viisainta! Tai sitten suikaleiden teko toisella suosikkikeittiövehkeelläni, eli juliennemaista suikaletta tuottavalla "KiWi pro slicerilla". Korianteri on oma lisäykseni reseptiin. Olen siihen niin hulluna, että voisin lisätä sitä vähän sinne sun tänne...

Öljyn voi halutessaan jättää pois kastikkeesta.

Vietnamilainen broileri-minttusalaatti

• 1 chilipaprika (mieluiten tulinen linnunsilmächili, poista siemenet ja hienonna)
• 1 muhkea valkosipulinkynsi
• 1 rkl sokeria
• 1½ tl riisiviinietikkaa
• 1½ rkl limen mehua
• 1½ rkl vietnamilaista tai thaimaalaista kalakastiketta (nuoc nam tai nam pla)
• 1½ rkl kasviöljyä
• puolikas keskikokoista sipulia ohuina viipaleina
• mustapippuria maun mukaan
• 200 g valkokaalia suikaleina
• 1 keskikokoinen porkkana suikaleina
• 200 g kypsää broileria suikaleina
• ruukullinen tuoretta minttua hienonnettuna
• (ruukullinen tuoretta korianteria hienonnettuna)
• suolaa ja pippuria

Yhdistä kulhossa chili, valkosipuli, sokeri, viinietikka, limen mehu, kalakastike, öljy, sipuli ja mustapippuri. Siirrä syrjään makuuntumaan (anna makuuntua puolisen tuntia).

Lado sillä välin suurelle vadille kaali-, porkkana-, ja broilerisuikaleet, korianteri ja minttu. Kaada päälle kirpakka kastike ja sekoita hyvin, jotta kaikki ainekset saavat osansa ihanista aromeista. Maista lopuksi, kaipaako salaatti lisää suolaa tai pippuria.

Kastikeainekset makuuntumassa...

Ruokatunnelmia maaliskuisesta Helsingistä...

Maaliskuu on ehtinyt jo yli puolen välin, ja tähänkin kuukauteen on mahtunut monenlaista ohjelmaa. Naistenpäiväviikonloppuna olin käymässä vanhassa kotikaupungissani Helsingissä ja positiivisena ilmauksena todettakoon, että ruokapainoitteiseksi sekin viikonloppu taas meni. Yövyin ensin tätini luona, jonka kanssa nautimme illallisella ihanaa ja runsasta Grauer Burgunderia (ulkomaisittain Pinot Grisiä). Erittäin miellyttävä tuttavuus! Valkoviinin jälkeen siirryimme juustoihin ja vanhaan kunnon portviiniin. Ilta oli pullollaan mahtavia makunautintoja.

Seuraavan päivän lounas nautittiin vanhaa kotitaloani vastapäätä, Uudenmaankadulla pienen pienessä Kaow Thip-thaikkulassa. Muistaakseni tuossa samassa osoitteessa sijaitsi jokin luokaton intialainen siihen aikaan, kun siinä asustin. Nyt talo tarjoaa thai-ruokaa, ja varsinkin salaatit olivat hyviä. Mausteiset possun-ja kananjauhelihasalaatit Laab Moo ja Laab Kai on tullut testattua kanssalounastajien lautasilta ja varsin hyviä olivat. Yam Nya, tulinen naudanlihasalaatti, oli silmiä vuodattavan tulinen, mutta oikein herkullinen. Itselleni tilasin paistettua kanaa inkiväärin kera ja sekin oli maistuvaa. Hinnat olivat yläkanttiin, mutta siedettäviä. Palvelu pelasi ripeästi, toisin kuin edellisellä kerralla tässä ravintolassa vieraillessa, jolloin saimme odottaa luvattoman kauan pöperöitämme.

Illalla suuntasin kahden ystäväni kanssa etiopialaiseen ravintolaan Etu-Töölöön. Mechelininkadun Kuningatar Saba tarjosi eksoottisen kokemuksen etiopialaisesta keittiöstä. Ravintola on pieni ja sinne pääse harvoin kävelemällä sisään, eli pöytävaraus on lähes välttämätön. Olimme varanneet pöydän jo alkuviikosta. Pöydän varaaminen Saban kuningattaresta on tehty ärsyttävän vaikeaksi: Varaaminen on mahdollista vain puhelimitse ja soittaa saa vain tiettyyn kellonaikaan. Varausta tehdessämme (ja myöhemmin yrittäessämme muuttaa sitä) puhelimeen harvoin vastattiin... Hmph. Varauksen vaikeudesta huolimatta homma pelitti melko hyvin siihen asti, kunnes tilaamamme kuohuviinipullo saapui tarjoilijan kantamana ja se olisi pitänyt avata. Epätoivoiseen yritykseen tarvittiin aluksi kaksi tarjoilijaa, jonka jälkeen pullo vietiin keittiöön ja avattiin siellä. Meille siis tuotiin keittiössä "salaa" avattu kuohuviinipullo... Ei mennyt "niinku Strömsössä", mutta saatiinpahan laseihin viimein kuohuvaa naistenpäivän kunniaksi!


 



Tilasimme listalta kolmelle hengelle tarkoitetun lajitelman "Agelgil", joka sisälsi erilaisia etiopialaisia liha- ja kasvisruokia sekä etiopialaista juustoa ja tietenkin hapanta, "muurinpohjalettumaista" indsera-leipää. Hinta oli varsin kilpailukykyinen kolmelta hengeltä, 49,50 eur. Ruoat syötiin etiopialaiseen tapaan käsin, indsera-lettua apuna käyttäen. Etiopialaista ruokaa leimaa berberi-mausteseoksen käyttö, joka antaa ruoille syvän punaisen värin ja voimakkaan mausteisuuden.

Viinilistassa olisi reilusti parantamisen varaa (etiopialaisen ruoan yhdistäminen viiniin on varmasti parhaallekin asiantuntijalle aikamoinen haaste), mutta ruoat olivat kohtuuhintaisia ja täyttäviä mausteisuutensa (eivät suinkaan kokonsa) vuoksi. Vatsassani oli vielä muistot päivän thai-lounaalta, joten illallinen riitti hyvin minulle. Jos olisin jättänyt lounaan väliin, olisin jäänyt nälkäiseksi tästä setistä. Mutta jossittelut sikseen. Valaistus ravintolassa oli kumman kirkas, iltaan olisin toivonut tunnelmallisempaa "hämyä". Kokemuksena Kuningatar Saba oli ihan ok, sympaattinen, pieni, oman meiningin rafla, suurempi ahaa-elämys ja makunautinto jäi saavuttamatta. Paras juttu koko ravintolassa oli mielettömän hieno kääntyvä kuori, jossa lasku tuotiin. Tässä hieman "laskutaskutunnelmia" aterian päätöksestä. On se tasku vaan niin hieno!

 

Ilta jatkui iloisissa merkeissä läheiseen Vastarannan Kiiskeen tuopilliselle Henry Westonin panemaa maailman parasta siideriä (yritin tilata Ruosniemen panimon olutta, mutta se oli juuri loppunut hanasta... pääkaupunkiseudullakin pitää yrittää tukea porilaista ;)) ja sieltä edelleen pienimuotoiselle kuppilakierrokselle. 

Kiitos ihanalle seurueelle mahtavasta illasta! Ystävät on kultaa! <3

Pekingin ankkaa parhaalla ja helpolla tavalla

Kyllä on nyt vaan reilusti sanottava, että Pekingin ankka (tai pikemminkin crispy aromatic duck) on maailman ihanin ruokalaji. Rapean, tummaksi paahtuneen ankan, kiiltävän mustan hoisin-kastikkeen ja tuoreen kurkun ja kevätsipulin yhdistelmä toimii täydellisesti. Nämä tekijät kasataan ohuelle letulle ja rullataan sopivaksi haukkapalaksi... aah... parasta, mitä tiedän!

Ihastuin tähän kiinalaiseen klassikkoon vuonna 2006 Lontoon "Chinatownissa", joka on itse asiassa vain kadunpätkä Sohossa. Täytin 20 vuotta tuolla reissulla ja tunsin itseni niin onnekkaaksi. Ja sitähän olinkin. Chinatownin ravintolat ovat tunnettuja siitä, että aromaattiset ankkaparat roikkuvat rivissä kuivumassa ravintoloiden näyteikkunoilla. Tunnusomainen piirre näille rafloille on myös yli-innokkaat sisäänheittäjät ravintoloiden ovilla.

Monia maku- ja kulttuurielämyksiä karttui tuolla 20-vuotismatkalla, tämä Pekingin ankka yhtenä tärkeimmistä. Sittemmin muutin pidemmäksi ajaksi Lontooseen, ja toin poikkeuksetta kaikki vieraani Chinatowniin syömään rapeaa aromaattista ankkaa. Suomen kiinalaisista ravintoloista tätä ruokalajia on vaikea löytää, sääli sinänsä. Sen sijaan lähes kaikki Chinatownin tätä ruokalajia tarjoavat kiinalaiset ovat kelpo vastinetta rahalle. Paitsi yksi ravintola, jossa ystäväni sai raakaa kanaa ja ryhtyi sen jälkeen vegetaristiksi... Ja se toinen ravintola, jonka miestenvessassa eräs toinen epäonninen ystäväni joutui todistamaan hyvin kyseenalaista "tarpeentyydyttämistä" raflan kokin taholta. Noh, ei siitä sen enempää.

Valmistan tätä ruokalajia useimmiten, kun Lidlissä on sesongeittain pakasteankkaa myynnissä. Se on ollut edullinen ja hyvä vaihtoehto. Myös aasialaiset kaupat myyvät eurooppalaisia pakasteankkoja. Sisäelimet on useimmiten pakattu pieneen muovipussiin ankan vatsaonteloon. Niitä ei tässä reseptissä tarvita ollenkaan, mutta toki ne voi jättää pakastimeen muuta käyttöä varten. Paiston yhteydessä valunut ankanrasva kannattaa säästää ja jäähdyttää. Siinä voi paistaa vaikkapa perunoita tai juureksia.

Nigellan ja Jamien vinkeistä koostettu ohje on ollut käytössäni jo vuosia. Helppo, yksinkertainen ja maistuva resepti ilman mitään hemmetillisiä tohottimia ja kuivumaan ripustamisia! Makua antaa ihana viismauste, jota saa ostaa ainakin Porissa Thai Stationilta (Isolinnank. 11, Alkoa ja K-Supermarketia vastapäätä).

Kesäinen kuva ei ole tosiaankaan tältä päivältä, vaan viime heinäkuulta... by M

Rapeaa Pekingin ankkaa (neljälle tai alkupalaksi useammalle)

• 1 ankka (n. 1,2 kg)
• suolaa, useita ruokalusikallisia viismaustetta (ja tuoretta inkivääriä, jos on)
• ½ kurkku
•  6 kevätsipulia
• hoisin-kastiketta reilusti tarjoiluun
• vino pino höyrytettyjä lettuja/kuoria

Sulata pakasteankka huolellisesti, esimerkiksi yön yli. Kuumenna uuni 170 asteeseen.

Leikkaa pois rasvarauhanen ankan pyrstöaukon päältä. Puuteroi ankka kauttaaltaan suolalla ja viismausteella, sekä sisältä että ulkoa. Muista, että more is more... Reilusti vaan sitä maustetta! Jos jääkaapissa sattuu olemaan inkivääriä, voit raastaa sitä ja hieroa ankan pintaan, mutta se ei ole välttämätöntä. Viismausteesta ja suolasta en sen sijaan tinkisi.


Laita maustettu ankka uuniritilälle ja pane leivinpaperilla päällystetty uunipannu sen alle. Paista 170 asteessa noin neljä ja puoli tuntia, jopa enemmänkin. Rapeuden saavuttamiseksi nosta lämpötilaa viimeisen puolen tunnin ajaksi 225 asteeseen. Tai jos se on helpompaa, anna ankan hengata 170 asteessa viisi ja puoli tuntia. Välillä voit halutessasi valella ankkaa siitä valuneella rasvalla.

Leikkaa kurkku tulitikun ohuiksi suikaleiksi, ja kevätsipuli pitkittäin ohuiksi suikaleiksi, ei siis renkaiksi.

Nosta ankka uunista, siirrä leikkuulaudalle ja revi liha suikaleiksi kahdella haarukalla. Nosta liha pöytään kuumennettujen lettujen, kurkun, kevätsipulin ja sipulin kanssa. Ruokailijat saavat kukin näpertää itse oman käärönsä, asettamalla letun päälle hoisin-kastiketta, ankanlihaa, kurkkua ja kevätsipulia.


Ruokajuomasuositus: Käärö viedään ääntä kohti ja otetaan kulaus jotain hyvää vaaleaa lageria päälle.

Pöydässä kuultua: Voin kertoa teille tosiseikan, että tässä vaiheessa useimmiten porukka hiljenee ja liikutuksen hetki on käsillä. Pekingin ankka on vaan niin taivaallisen hyvää!

Valitettavasti Suomen kaupoissa ei kokemukseni mukaan myydä valmiita Pekingin ankan kanssa tarjottavia lettusia. Ne on siis väännettävä itse. Tekeminen ei ole vaikeaa, mutta vie vähän aikaa. Pakastettuja kiinalaisia wonton-kuoria ainakin Nigellan mukaan voisi käyttää... pitää ehdottomasti testata niitä seuraavalla kerralla, niitä ostan aina pakastimeen aasialaisesta kaupasta. Homma helpottuisin entisestäänkin. Jos ehditte testata ennen minua, niin kommentoikaa ihmeessä miten onnistui!

Letut Pekingin ankalle

• 450 g vehnäjauhoja
• 3 dl kiehuvaa vettä
• 1 tl öljyä
• seesamiöljyä

Sekoita vesi jauhoihin ja lisää öljy. Vaivaa hieman, niin että saat muodostettua kiinteän taikinapallon. Anna taikinan levätä hetki kostean astiapyyhkeen alla. Jaa taikina veitsellä kolmeen osaan. Jaa jokainen osa 8-10 pikkupalleroon, niin kuin tekisit pikkuriikkisiä pullia. Paina pikkuruiset taikinapullat litteiksi kämmenelläsi.

Voitele yhteen litteään levyyn seesamiöljyä sormillasi ja aseta sille pari eli toinen taikinalevy päälle. Kaaviloi kaulimella tai pullolla tämä "taikinapari" halkaisijaltaan  n. 15 cm:n suuruiseksi. Seesamiöljy estää taikinalevyjen toisiinsa tarttumisen, sen huomaat paistaessa.

Paista taikinalevyt kuumalla pannulla ilman rasvaa, kunnes niihin ilmestyy ruskeita pilkkuja. Käännä ja paista toiseltakin puolelta. Erota levyt toisistaan ja laita kattilaan/höyrystimeen kostean pyyhkeen alle odottelemaan paistopuoli alaspäin osoitettuna. Ennen tarjoamista, kuumenna ne höyryn avulla (itse olen paremman puutteessa käyttänyt vesikattilan päälle asetettua siivilää höyrystimenä ;)). Pidä mielessä, että liika höyryttäminen tekee kuorista sitkeitä.

Tomaatti-paprika-papukeitto

Photo by A

Yksinkertainen on joskus tosi hyvää. Tätä syvänpunaista, ihanan väristä soppaa voisin kuvitella tarjoavani rennoissa merkeissä kavereille arki-iltana. Omallakin porukalla syödessä kattilan pohja näkyi hetkessä. Lapset rakastavat erilaisia papuja yli kaiken, eli niiden takia keiton menestys oli taattu myös muksuille. Inspiraatiota tähän keittoon olen saanut Australian Women's Weekly keittokirjasarjan "Fast Soup"-nimisestä julkaisusta.

"Stora vita bönor" on jonkin sortin käsite ainakin minulle ja muutamille tutuilleni. Samoin kuin "svarta bönor". Älytöntä kutsua näitä ruotsinkielisillä nimillä! Nimitys johtuu GoGreen-nimisen firman tuotteista, joita täällä Porissa sai usein pilkkahinnalla eräästä vahinkomyymälästä. Se myi kaatuneita kuormia sun muita hieman vahinkoa saaneita elintarvikkeita huokeaan hintaan ja siellä tuli poikettua useasti täydentämässä papu-, jauho- ja säilykevarastoja. Parhaita löytöjä olivat juuri nämä GoGreen-pahvipakkaukset. Harmi, että tuo kauppa ei enää ole toiminnassa.

Tähän soppaan sopivat hyvin muutkin kuin valkoiset pavut: kidneypavut, kikherneet... oikeastaan mitkä vaan... ja minkä tahansa merkkiset. Itse tykkään valkoisista pavuista niiden pehmeyden vuoksi.

Lisään tomaattipohjaisiin ruokiin aina ripauksen sokeria. Se korostaa tomaatin makua ja taittaa mukavasti happamuutta.


Tomaatti-paprika-papukeitto
4-6:lle

• 1 tl oliiviöljyä
• 2 sipulia (300g), paloiteltuna karkeasti
• 1 iso punainen paprika (350 g), paloiteltuna karkeasti
• 1 punainen chili, paloiteltuna
• 2 prk tomaattimurskaa (800g)
• 2 tl sokeria
• 1 l kana/kasvislientä
• 2 prk "stora vita bönor" eli isoja valkoisia papuja, huuhdeltuna ja valutettuna
• suolaa ja pippuria maun mukaan

Kuumenna öljy isossa, paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sipulit, paprika ja chili ja kypsennä hämmentäen, kunnes kasvikset ovat täysin pehmeitä. Lisää tomaattimurskat, sokeri ja kana/kasvisliemi. Kiehauta ja anna kiehua hiljalleen peitettynä 15 minuutin ajan.

Soseuta keitto sauvasekoittimella (tai blenderissä) kunnes se on täysin sileää. Laita takaisin liedelle, lisää pavut ja mausta. Tarjoa leivän kerä.


Ruokajuomasuositus: Raikas kivennäisvesi.

Ruokapöydässä kuultua:
-Mmm... papuja. Kivaa!

Nizzan salaatti dijon-vinaigrettella

Tutustuin tähän lempisalaattiini vuonna 2001, kun olin käymässä Ameriikan maalla. Nuorena tyttönä ja onnenpekkana pääsin osallistumaan itsenäisyyspäivän juhlintoihin Ithacassa, joka sijaitsee New Yorkin osavaltiossa muutaman tunnin ajomatkan päässä NYC:stä. Juhla oli ikimuistoinen barbecue-party, joka huipentui tietenkin mahtavaan ilotulitukseen. (Tuolla samaisella reissulla vaeltelimme Cornellin yliopiston kampuksella ja yliopiston omenapuuviljelmillä, ja olin täysin vakuuttunut, että palaan sinne opiskelemaan... toisin kävi ;))

Samaisessa barbecue-partyssa valmistettiin siis Nizzan salaattia, johon klassisesti kuuluu tonnikala, keitetty uusi peruna, vihreät pavut, kaprikset ja anjovis. Tonnikala oli tietenkin tuoreena grillattua, punertavaksi jätettyä ja ah-niin-super-hyvää! Suomesta en ole tuoretta tonnikalaa tohtinut ostaa. Silloin harvoin, kun sitä on tarjolla kalatiskissä, se on törkeän kallista ja nuivan kuivahtanutta ja epäilyttävän näköistä. Tyydyn siis purkkikamaan. (Abban on kelvollista, vaikkakin hintavaa. Miksei muutkin kävisi. Eettisesti tonnikalan syönti on aina arveluttavaa, mutta minkäs teet, kun se on niin hyvää.)

Omasta "nizzalaisestani" jätän suosiolla pois anjoviksen ja joskus myös perunan, kun en kaipaa mitään tärkkelyspitoista itseäni väsyttämään, esimerkiksi lounasaikaan ja ylipäänsä talvella, kun uutta perunaa ei ole saatavilla. Laitan usein myös yrttejä mukaan kastikkeeseen, tällä kertaa tilliä, kun sitä sattui olemaan kotona. Paljon hyvää proteiinia sisältävä salaatti on mitä mainioin lounas tai kevyt illallinen. Tämä on siitä mahtava salaatti, että kaikki ainekset löytyvät lähi-Salesta.

Nizzan salaatti
Kahdelle pääruoaksi

• pussi/ruukku rapeaa jääsalaattia
• puoli pakettia jotain värikästä salaattisekoitusta, esim. Napolitana Mix (rucolaa, mizunaa, punajuurikkaan lehtiä ja babypinaattia)
• rasiallinen miniluumutomaatteja (n. 200g)
• (4 uutta perunaa keitettynä ja viipaloituna)
• 200 g vihreitä papuja nopeasti keitettynä ja kylmässä vedessä jäähdytettynä (talvisaikaan, kun ainoat tuoreet "Haricot"-pavut on lennätetty kauppaan Keniasta, turvaudun kotimaisiin pakastepapuihin)
• purkillinen mustia oliiveja (kivet poistettuina)
• pari rkl kapriksia
• 1 punasipuli puolirenkaina
• 2-4 kovaksi keitettyä kananmunaa halkaistuina
• suolaa ja mustapippuria

Lado ainekset mainitussa järjestyksessä laakeaan kulhoon niin, että tonnikala on keskellä ja kananmunan puolikkaat aseteltuna reunoille. Älä sekoita salaattia, muuten siitä tulee "suttua". Mausta salaatti suolalla ja mustapippurilla. Valuta kastike päälle tai tarjoile kastike erillisestä kulhosta.

Dijon-vinaigrette

• 1 rkl balsamiviinietikkaa
• 1 tl juoksevaa hunajaa
• 1 tl dijon-sinappia
• ½ sitruunan mehu
• 1 valkosipulin kynsi puolihuolimattomasti pienittynä
•  suolaa ja mustapippuria myllystä
• 3 rkl oliiviöljyä
• (tuoreita yrttejä, esim. tilliä, silolehtipersiljaa, timjamia)

Sekoita kaikki ainekset oliiviöljyä lukuunottamatta pienessä "kipassa" (porilaisittai). Älä jätä yhtään rakeita sinapista tai hunajasta. Älä myöskään lisää öljyä heti, sillä se muodostaa ikään kuin "panssarin" muille aineksille ja maut eivät tartu toisiinsa yhtä hyvin. Kun ainekset on sekoitettu, lisää öljy nauhana. Maistele, lisää mausteita, jos tarvetta. Itse usein lisään vielä kunnon lusikalliset hunajaa (tai sokeria) ja dijonia sekä suolaa ja pippuria. Muista, että tämän kuuluukin olla voimakas kastike, sillä se maustaa muuten niin neutraaleja salaattiaineksia! Makua pitää olla. Kaada salaatin päälle tai tarjoa erillään.


Ruokajuomasuositus: Kuiva, mansikkainen rosé-viini, esim. ranskalainen Les Bateaux de Janeil Rosé de Syrah, 8,98 eur. Arvatkaa harmittaako, ettei sitä ole just nyt kotona. Ja arvatkaa harmittaako, että lähimpään Alkoon on matkaa rapiat 30 km.

Ruokapöydässä kuultua:
-Rousk rousk, rousk.